Ohjelma

Ranskalainen Louise Farrenc (s. Jeanne-Louise Dumont, 1804–1875) oli merkittävä pianovirtuoosi ja taitava säveltäjä. Vuonna 1842 hänestä tuli Pariisin konservatorion pianonsoiton professori ja Etydikokoelma opus 26 kuului piano-oppilaiden perusohjelmistoon. Farrencin tytär, pianisti Victorine, kuoli yllättäen vuonna 1859. Kaikesta päätellen Farrenc lopetti aktiivisen säveltämisen kokemansa järkytyksen johdosta. Hän ei myöskään enää konsertoinut yhtä ahkerasti kuin ennen. 

Sävellystuotantoon kuuluu ennen muuta kamarimusiikkia, muun muassa kaksi pianokvintettoa, nonetto, kaksi viulusonaattia ja kolme trioa. Farrencin musiikki oli hänen elinaikanaan hyvin suosittua ja arvostettua, ja hänet palkittiin kaksi kertaa Ranskan kaunotaiteiden akatemian Pierre Cardin -palkinnolla. Toisaalta ajan asenteet aiheuttivat vaikeuksia. Farrenc ei esimerkiksi koskaan saanut virkaa sävellyksen opettajana – eikä Pariisin konservatorio ennen vuotta 1870 edes sallinut naisten opiskelevan siellä sävellystä. Hänen oli myös pianistina toistuvasti vaadittava itselleen miesten palkkoihin verrattavia rahasummia. 

Farrencin suurimuotoista teoksista merkittävimmät ovat kolme sinfoniaa ja kaksi vuonna 1834 sävellettyä orkesterialkusoittoa. Alkusoitoista ensimmäinen (op. 23) on täynnä säkenöivää draamaa ja yllättäviä käänteitä. 

Vastoin harhaluuloa Maurice Ravel (1875–1937) ei ollut impressionisti – ainakaan samassa mielessä kuin aikalaisensa Claude Debussy. Vaikka myös Ravel käytti moderneja sointeja ja uudisti musiikin kielioppia, häntä innostivat ennen kaikkea menneisyyden muodot ja historian henki, eräänlainen uusklassismi. Ravel tosin retroili pääosin kunnioittavasti, toisin kuin vaikkapa Sergei Prokofjev ja Igor Stravinsky, jotka tekivät menneisyydestä toisinaan jopa pilkkaa. 

Ravelin musiikissa soivat myös maantieteelliset erityispiirteet: La Valse edustaa wanhanajan wieniläisyyttä, Šeherazade myyttistä Persiaa, pianokonsertossa G-duuri sykkii New Yorkin jazz. Äidinpuoleisia sukujuuriaan hän väläyttelee taajimmin, etenkin Espanjalaisessa rapsodiassa ja Bolérossa. Orkesterirapsodiassa Tzigane (1924) yhdistyvät molemmat elementit. Se on unkarilaisväritteinen kuvitelma ajalta, joka ei koskaan palaa – tosin parodiankaan mahdollisuutta ei voi tällä kertaa täysin poissulkea. 

Tzigane syntyi Ravelin kuultua viulisti Jelly d’Aranyin improvisaatioita kotimaansa kansantansseista, jotka tosin perustuivat enemmänkin kiertolaismusiikkiin kuin varsinaisiin unkarilaismelodioihin. Kahteen pääjaksoon jakautuva Tzigane jatkaa Johannes Brahmsin ja Franz Lisztin unkarilaismusiikin perintöä yksinäisen viulusankarin siivellä. Kohtalokas, improvisatorinen soolo vangitsee orkesterin aloilleen, kunnes pian sekin tempautuu keskelle yhä kiivaampia kierroksia ottavaa juhlaa.

Aikansa merkittävin musiikinteoreetikko, säveltäjä Jean-Philippe Rameau (1683–1764) eli urkurina Dijonissa, Pariisissa ja Avignonissa lähes 40-vuotiaaksi, kunnes vuonna 1722 ilmestynyt, edelleen täysin relevantti opinkappale Tutkimus harmoniasta ja sitä seuranneet virtuoosiset kosketinsoitinsarjat tekivät hänestä laajalti tunnetun. Nykyään hänet muistetaan kymmenistä oopperoistaan, joista ensimmäisen, Hippolyte et Aricie (1733) hän sävelsi vasta 50-vuotiaana.

Jean Racinen näytelmään Faidra (1677) perustuva libretto kertoo kreikkalaisen lemmentragedian: Kuningas Theseuksen poika Hippolytes on rakastunut Arikiaan, mutta Theseuksen vaimo Faidra on rakastunut Hippolytekseen. Traagisten tapahtumien jälkeen Faidraa rangaistaan hulluuskuolemalla. Lopussa Arikia ja Hippolytes saavat toisensa. Rooleja on peräti 17, näytöksiä viisi, kestoa kolmisen tuntia. 

Ooppera jakoi aikalaisyleisön kahtia. Yhdet ihailivat rohkeita orkesterivärejä ja harmonioita, toiset kokivat niiden häpäisevän säveltäjä Jean-Baptiste Lullyn kunniaa ja haukkuivat teosta epämuodostuneeksi, eli ”barokiksi”. Se lienee ensimmäinen kerta, kun termiä käytettiin musiikin yhteydessä.

Ranskalaisen tradition mukaisesti tanssikohtaukset ovat lauluosuuksien veroiset. Konserttisarjassa kuullaan alkusoitto ja kahdeksan kohtausta, joista kuuluisimpia ovat alamaailmaan sijoittuva Premier air des Furies sekä merimiesten (Airs des Matelots) ja metsästäjien tanssit (Airs des Chasseurs). 

W.A. Mozartille (1756–1791) kapellimestarin virka Salzburgin piispan orkesterissa tarjosi tuskin rahallista korvausta kummempaa. Aina tilaisuuden tullen hän koetti irtaantua työmyyrän roolistaan ilmeisen tympeän pomonsa leivissä. Eräs näistä toiveikkaista irtiotoista suuntautui vuonna 1778 Pariisiin, otolliselle maaperälle, jonka Mozart vain 15 vuotta aiemmin oli valloittanut armoitettuna lapsinerona.

Toisin oli nyt. Juhlittu ihmelapsi oli kasvanut isoksi ja jättänyt aiemmin markkinoinnista vastanneen isänsä kotiin. Aikuisena hän oli kuin kuka tahansa perusmuusikko ja joutui matkalla sairastuneen äitinsä kanssa tyytymään homeisiin majataloihin, kylmiin vastaanottoihin ja laimeisiin aplodeihin. Mutta Mozart, rautainen ammattilainen ja yleisön miellyttäjä, ei lannistunut. Pikavauhdilla syntyi sinfonia ranskalaiseen makuun: "Konsertissa olevista älyköistä menen takuuseen. Mitä tyhmiin tulee – ei paljon kiinnosta, jos he eivät siitä pidä. Mutta toivon jopa idioottien löytävän siitä jotain miellyttävää", Mozart puntaroi.

Sinfonia nro 31 ”Pariisi” on siis laskelmoitu hittisinfonia, trenditietoisille räätälöity makupala, jolla pääsisi taas piireihin. Se poikkeaa aiemmista Mozartin sinfonioista monella tavalla. Säveltäjä käytti nyt ensimmäistä kertaa klarinettia, ja orkesteri on muutenkin isompi kuin mitä Salzburgissa oli tarjolla. Lisäksi sinfonia on vain kolmiosainen, pariisilaiset kun eivät menueteista välittäneet.

Jo sinfonian ensiosa Allegro assai täytti kaikki aikansa odotusarvot: heti alussa koko orkesteri soittaa, ja kovaa. Pian tulee pizzicato-säestyksellinen jousimelodia, jonka Mozart on tietoisesti tähdännyt pariisilaisten makuhermoon – onnistuneesti. Kantaesitysyleisö aplodeerasi soiton aikana ja vaati kohdasta pikauusintaa jo ennen toista osaa. Andante sai myös kiitosta, mutta joidenkin soraäänien vuoksi Mozart teki siitä toisen version uusintakonsertteja varten. Finaalissa Mozart leikkii konventiolla. Täysin vastoin ajan tapaa se alkaa aivan hiljaa viulujen juoksutuksella ja juuri kun yleisö on herkistänyt korvansa tälle outoudelle, pääsee D-duuri-julistus ilmoille täydellä teholla. 

Sinfonia oli suuri menestys, mutta yhdellä hitillä ei pitkälle pötkitty. Mozart palasi kotiin vain suunnitellakseen uutta työnhakumatkaa.

Malin Broman on kiertänyt maailman konserttisaleja viulusolistina ja kamarimuusikkona, sekä tottunut olemaan orkesterin edessä myös kaksoisroolissa ”viulisti-johtajana”. Niin tänäkin iltana. Broman on työskennellyt Ruotsin radion sinfoniaorkesterin konserttimestarina vuodesta 2008. Kotiorkesterinsa kanssa Broman on esiintynyt myös solistina ja johtajana: hän on johtanut muun muassa Haydn-konsertteja ja esittänyt Brahmsin kaksoiskonserton sellisti Steven Isserlisin kanssa kapellimestari Daniel Hardingin johdolla.

Broman aloitti Pohjoismaisen kamariorkesterin taiteellisena johtajana Sundvallissa vuonna 2025. Sitä ennen Bromanilla oli vastaava pesti Musica Vitae -kamariorkesterissa Växjössä. Suomalaisyleisöille Broman on tuttu roolistaan Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin taiteellisena johtajana sekä mm. Tapiola Sinfoniettan ja Lapin kamariorkesterin konserteista.

Korona-aikana viraaliksi hitiksi nousi Bromanin tekemä Youtube-video, jossa hän soittaa kaikki kahdeksan osaa Mendelssohnin oktetosta. Broman soittaa vuoden 1709 Stradivari-viulua, jonka hänelle on lainannut Järnåker-säätiö, Candi-alttoviulua ja Stephan von Baehrin a Del Gesù Guarner -kopiota.

Broman soittaa perustamassaan pianotriossa, jonka kantaa viulistin synnyinpaikan, Kungsbackan, nimeä. Yhtye on esiintynyt niin New Yorkin Carnegie Hallissa, Amsterdamin Concertgebouw’ssa kuin Wienin konserttitalossa ja kiertänyt festivaaleilla Argentiinassa, Australiassa ja Kanadassa.

Sopraano Emma Kajander (s. 1997) teki debyyttinsä Suomen Kansallisoopperassa syksyllä 2024 Andrew Lloyd Webberin Oopperan kummitus -suurmusikaalin pääroolissa. Hänen kuluvan kauden kiinnityksiinsä kuuluu Mozartin Taikahuilu Tukholman kuninkaallisessa oopperassa, jossa Kajander laulaa Paminan roolin. Hän laulaa keväällä myös Jyväskylä Sinfonian solistina Händelin Messias-oratoriossa. Ensi kesänä Kajanderia kuullaan Vorarlbergin sinfoniaorkesterin solistina Bregenzin musiikkijuhlilla, jossa hän laulaa Daníel Bjarnasonin Passion of the Common Man -oratorion kantaesityksessä ja Benjamin Brittenin Les Illuminations -laulusarjan.

Vuonna 2025 Kajander voitti Lappeenrannan laulukilpailun. Sitä edellisenä vuonna hän sijoittui toiseksi Kangasniemen laulukilpailussa ja Helsinki Lied -kilpailussa. Kajander voitti myös pohjoismaisen Havets Röst -kilpailun ensimmäisen palkinnon vuonna 2023. Hänelle on myönnetty Martti Talvela -säätiön palkinto.

Kajander aloitti lauluopintonsa vuonna 2019 Helsingin konservatoriossa Hanna-Leena Haapamäen johdolla. Tällä hetkellä Kajander opiskelee Sibelius-Akatemiassa Outi Kähkösen opetuksessa. Sibelius-Akatemiassa häntä on opettanut myös pianisti Tuula Hällström. Kajander on saanut lauluopetusta lisäksi mm. Irina Gavrilovicinilta, Karita Mattilalta ja Camilla Nylundilta.

Kun Robert Kajanus perusti orkesterin Helsinkiin kesällä vuonna 1882, hänen kunnianhimoinen suunnitelmansa oli kerätä kaupungin parhaat muusikot ja ulkomailta palkatut soittajat yhteen ja tarjota helsinkiläisille elämyksiä suurten säveltäjien mestariteoksista viikoittaisilla konserteilla 36 soittajan voimin.  

Periaate huippumuusikoiden säännöllisestä orkesteritoiminnasta on pysynyt elinvoimaisena näihin päiviin saakka. Yli 140 toimintavuotensa aikana Helsingin kaupunginorkesteri on kantaesittänyt valtaosan Jean Sibeliuksen sinfonisesta tuotannosta säveltäjän itsensä johdolla ja jatkaa oman aikansa musiikin esittämistä tilaamalla teoksia sekä kansainvälisiltä että kotimaisilta säveltäjiltä. 

Vuosittain yli 110 000 kuulijaa tavoittava, nykyisellään 102 muusikon vahvuinen Helsingin kaupunginorkesteri on kasvanut tärkeäksi osaksi helsinkiläisten kulttuurillista pääomaa. Kaupunginorkesterin työ koskettaa niitäkin, jotka syystä tai toisesta eivät pääse konsertteihin Musiikkitaloon. Kansainvälisten kiertueiden lisäksi orkesteri esiintyy erilaisissa kokoonpanoissa eri puolilla Helsinkiä sekä tarjoaa lapsille ja nuorille esiintymismahdollisuuksia ja tavoittaa erityisryhmiä monipuolisen yleisötyön kautta. Orkesteri on kutsunut nyt jo kolmatta kertaa kokonaisen ikäluokan – tällä kertaa kaikki vuonna 2020 syntyneet helsinkiläislapset – nauttimaan musiikista perheineen seitsemän vuoden ajan orkesterin kummilapsina.   

Verkossa sekä suorina että jälkilähetyksinä nähtävät HKO Screen -konsertit sekä taustoittavat haastattelut tuovat katsojan entistäkin lähemmäksi soivan taideteoksen syntyprosessia. 

Orkesterin ohjelmiston taiteellisesta suunnittelusta vastaa syksystä 2023 alkaen kolmihenkinen taiteellinen johtotiimi, jonka muodostavat ylikapellimestari, taiteellinen johtaja Jukka-Pekka Saraste, päävierailija ja toinen taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto ja vuosittain vaihtuva residenssisäveltäjä, joka kaudella 25/26 on säveltäjä Anna Thorvaldsdottir.