Ohjelma

Ranskalainen Lili Boulanger (1893–1918) syntyi musikaaliseen perheeseen, ja hänen Nadia-siskostaan (1887–1979) tuli kuuluisa opettaja ja säveltäjä. Pariisin konservatoriossa Lili opiskeli urkuja ja musiikinteoriaa. Hän oppi myös laulamaan sekä soittamaan mm. viulua, selloa ja harppua. Vuonna 1913 hän voitti – ensimmäisenä naisena – kuuluisan Prix de Rome-palkinnon kantaatilla Faust et Hélène.

Boulanger’n elämä oli sairauksien varjostama ja jäi lyhyeksi. Hänen kuolemansa vain 24 vuoden iässä on yksi länsimaisen taidemusiikin suurimmista tragedioista. Tuotanto jäi suppeaksi, mutta se paljastaa hänen olleen kiistatta erittäin lahjakas ja persoonallinen säveltäjä.

Vuonna 1917 jo hyvin heikossa fyysisessä kunnossa ollut Boulanger sävelsi diptyykiksi tarkoitetut kappaleet D'un matin de printemps (Kevätaamu) ja D’un soir triste (Surullinen ilta). Molemmista valmistui kolme versiota: yksi duolle, yksi pianotriolle ja yksi orkesterille. Kevätkappaleen orkesteriversio (1918) oli viimeinen orkesteriteos, jonka Boulanger kykeni saattamaan valmiiksi ennen kuolemaansa. Musiikissa on ymmärrettävistä syistä tiettyä haikeutta, mutta myös henkevyyttä ja huumoria. Kappale sai kantaesityksensä Pariisissa maaliskuussa 1921.

Johannes Brahmsin (1833–1897) kyky yhdistää romanttinen ilmaisu perinteisiin muotoratkaisuihin ja tiukkaan kontrapunktiin vaikutti voimakkaasti Arnold Schönbergin (1874–1951) musiikkiin ja ajatteluun. Schönberg innostui kirjoittamaan esseen, jossa kutsui Brahmsia edistykselliseksi siinä missä muut yleensä väittivät Brahmsin olleen konservatiivi. Lisäksi hän teki orkesterisovituksen Brahmsin ensimmäisestä pianokvartetosta (g-molli, op. 25). 

Brahmsin teos sai kantaesityksensä Hampurissa 1861. Se on kaunis esimerkki säveltäjänsä kamarimusiikista, joka absoluuttisesta perusluonteestaan huolimatta on aina melodista ja emotionaalisesti koskettavaa. Neljästä osasta tunnetuin on railakas rondo-finaali. 

Schönberg soitinsi pianokvarteton vuonna 1937 Yhdysvalloissa, minne oli paennut natseja. Kirjeessä hän selitti: ”Teos soitetaan aina huonosti: mitä parempi pianisti sitä kovempaa hän soittaa eikä jousista kuule mitään. Halusin kerrankin kuulla kaiken, ja tässä olen onnistunut.” 

Sovitus olisi helposti silkka kuriositeetti ellei siitä niin selkeästi kuulisi sen syntyneen aidosta rakkaudesta esikuvaa kohtaan. Orkesterissa on soittimia joita Brahms ei olisi käyttänyt, esimerkiksi ksylofoni, mutta tämä ainoastaan alleviivaa sovituksen ydinajatusta: Brahms on kaikkien aikojen säveltäjä. Joskus Brahmsin ”viidenneksi sinfoniaksi” kutsuttu sovitus sai kantaesityksensä Otto Klempererin johdolla Los Angelesissa vuonna 1938. 

Kun saksalainen Michael Sanderling (s. 1967) nähtiin edellisen kerran johtamassa Helsingin kaupunginorkesteria, Helsingin Sanomat kirjoitti konsertin olleen ”niin sykähdyttävä, että yleisö puhkesi riemunhuutoihin”. Ensiesiintymisensä tämän orkesterin kanssa Sanderling teki vuonna 1998, tosin toisessa roolissa: Šostakovitšin toisen sellokonserton solistina konsertissa, jonka hänen maineikas kapellimestari-isänsä Kurt Sanderling (1912–2011) johti.

Michael Sanderling on toiminut Luzernin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina vuodesta 2021 ja keskittynyt orkesterin kanssa erityisesti myöhäisromanttisten suurteosten esittämiseen Brucknerista Straussiin. Sanderlingin ja sveitsiläisorkesterin yhteistyön kohokohtiin lukeutuvat mm. Etelä-Amerikan ja Aasian-kiertueet sekä Brahmsin sinfonioiden kokonaislevytys.

Ennen ylikapellimestarin tehtävää Luzernissa Sanderling oli ensin Potsdamin kamariakatemian (2006–2011) ja sitten Dresdenin filharmonikkojen (2011–2019) ylikapellimestari. Vierailevana kapellimestarina Sanderling on johtanut mm. Berliinin filharmonikkoja, Kuninkaallista Concertgebouw-orkesteria, Orchestre de Paris’ta, Tokion NHK-sinfoniaorkesteria, Lontoon filharmonista orkesteria ja Leipzigin Gewandhaus-orkesteria, jonka ensimmäisenä soolosellistinä Sanderling aikoinaan soitti.

Sanderling jakaa kokemustaan myös nuoremmille polville. Hän opettaa Frankfurtin musiikin ja esittävien taiteiden yliopistossa ja tekee säännöllisesti yhteistyötä Schleswig-Holsteinin musiikkifestivaalin nuoriso-orkesterin kanssa.

Laura Mikkolan ura kansainvälisesti arvostettuna pianistina alkoi ennen hänen kahdettakymmenettä ikävuottaan. Siihen mennessä hän oli voittanut Maurice Ravel-kilpailun Pariisissa 1988, Maj-Lind-kilpailun Suomessa 1992, Unisa Transnet-kilpailun Etelä-Afrikassa 1994, saanut yleisöpalkinnon ja tullut toiseksi Queen Elisabeth-kilpailussa Brysselissä 1995 ja saanut nuoren taiteilijan Suomi-palkinnon 1995.

Kilpailuvuosistaan lähtien Mikkola on työskennellyt suurten orkestereiden ja tunnetuimpien kapellimestareiden, kuten Esa-Pekka Salosen, Hannu Linnun, Leif Segerstamin, Paavo Järven, Vladimir Ashenazyn ja Ahmed El-Saedin kanssa. Orkestereita, joiden solistina hän on soittanut, ovat mm. Los Angeles Philharmonic, Washington Symphony Orchestra, Münchener Philharmonker, Helsingin kaupunginorkesteri ja Radion sinfoniaorkesteri. Hän on tehnyt kiertueita Euroopan lisäksi myös Japanissa, Kiinassa ja Lähi-Idässä.

Tiiviin konsertoinnin lisäksi Mikkola on levyttänyt niin vanhojen klassikoiden kuin nykysäveltäjienkin musiikkia. Erityisen syvällisesti hän on paneutunut Eino-Juhani Rautavaaran musiikkiin ja levyttänyt koko Rautavaaran pianotuotannon. Mikkola on levyttänyt kokonaisuudessaan myös David Chailloun, Svein Hundsnesin ja David Matthewsin pianotuotannon.

Vuonna 2023 Laura Mikkola valittiin ensimmäisenä suomalaisena naispianistina nk. Steinway-artistiksi Hampurissa. Steinway & Sons myöntää arvonimen aikakautensa merkittävimmille pianisteille. Keväällä 2025 Mikkola kutsuttiin arvostetun Queen Elisabeth-pianokilpailun tuomaristoon Brysseliin. Hän itse oli osallistunut kilpailuun menestyksekkäästi 30 vuotta aikaisemmin.

Pariisissa asuva Laura Mikkola on ollut Iitin Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja festivaalin alusta, vuodesta 2003 lähtien. Hänen laajat kontaktinsa ovat tuoneet Iittiin vuosien varrella suuren joukon kansainvälisiä eturivin muusikoita ja säveltäjiä.

Kun Robert Kajanus perusti orkesterin Helsinkiin kesällä vuonna 1882, hänen kunnianhimoinen suunnitelmansa oli kerätä kaupungin parhaat muusikot ja ulkomailta palkatut soittajat yhteen ja tarjota helsinkiläisille elämyksiä suurten säveltäjien mestariteoksista viikoittaisilla konserteilla 36 soittajan voimin.  

Periaate huippumuusikoiden säännöllisestä orkesteritoiminnasta on pysynyt elinvoimaisena näihin päiviin saakka. Yli 140 toimintavuotensa aikana Helsingin kaupunginorkesteri on kantaesittänyt valtaosan Jean Sibeliuksen sinfonisesta tuotannosta säveltäjän itsensä johdolla ja jatkaa oman aikansa musiikin esittämistä tilaamalla teoksia sekä kansainvälisiltä että kotimaisilta säveltäjiltä. 

Vuosittain yli 110 000 kuulijaa tavoittava, nykyisellään 102 muusikon vahvuinen Helsingin kaupunginorkesteri on kasvanut tärkeäksi osaksi helsinkiläisten kulttuurillista pääomaa. Kaupunginorkesterin työ koskettaa niitäkin, jotka syystä tai toisesta eivät pääse konsertteihin Musiikkitaloon. Kansainvälisten kiertueiden lisäksi orkesteri esiintyy erilaisissa kokoonpanoissa eri puolilla Helsinkiä sekä tarjoaa lapsille ja nuorille esiintymismahdollisuuksia ja tavoittaa erityisryhmiä monipuolisen yleisötyön kautta. Orkesteri on kutsunut nyt jo kolmatta kertaa kokonaisen ikäluokan – tällä kertaa kaikki vuonna 2020 syntyneet helsinkiläislapset – nauttimaan musiikista perheineen seitsemän vuoden ajan orkesterin kummilapsina.   

Verkossa sekä suorina että jälkilähetyksinä nähtävät HKO Screen -konsertit sekä taustoittavat haastattelut tuovat katsojan entistäkin lähemmäksi soivan taideteoksen syntyprosessia. 

Orkesterin ohjelmiston taiteellisesta suunnittelusta vastaa syksystä 2023 alkaen kolmihenkinen taiteellinen johtotiimi, jonka muodostavat ylikapellimestari, taiteellinen johtaja Jukka-Pekka Saraste, päävierailija ja toinen taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto ja vuosittain vaihtuva residenssisäveltäjä, joka kaudella 25/26 on säveltäjä Anna Thorvaldsdottir.