Ohjelma

Richard Wagnerin (1813–1883) ooppera Tristan ja Isolde (1865) oli vuosikymmenen tapaus: jokaisen oli se nähtävä, jokaisen oli annettava siitä lausunto. Clara Schumann kutsui sitä elämänsä vastenmielisimmäksi kokemukseksi; Hector Berliozille se edusti ”kromaattista valitusta”; Mark Twain piti itseään yleisön ainoana selväjärkisenä hullujen keskellä. Marcel Proust ylisti sitä taiteen suurimmaksi saavutukseksi. Friedrich Nietzsche tunsi sen ”selkäpiitä kutkuttavana, autuaana äärettömyytenä".

Kohun taustalla oli Wagnerin huippumoderni musiikki, joka rikkoi länsimaisen säveltaiteen ikiaikaista lakia: jännitteinen riitasointu tulee aina purkaa tyydyttävään sopusointuun, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Wagner teki päinvastoin: sävelet hakeutuvat alati uuteen jännitykseen, joka purkautumisen sijasta kiristyy. Tämä kuullaan jo alkusoiton ensitahtien niin sanotussa Tristan-soinnussa, riitasointujen sarjassa, joka jää ratkaisematta. Aikalaisille se näyttäytyi psykofyysisenä kiusantekona.

Wagnerin ratkaisu selittyy juonella: pääparin rakkaus odottaa täyttymistään pitkään ja piinallisesti, aivan oopperan viime hetkiin saakka. Konserteissa alkusoittoon lisätäänkin usein instrumentaaliversio loppukohtauksesta, Lemmenkuolosta, jossa Isolde tunnustaa rakkautensa kuolevalle Tristanille vain hetki ennen omaa kuolemaansa. Sitten se tapahtuu: neljä tuntia venytetty jännite laukeaa täydelliseen tyydytykseen, H-duuriin.

Daníel Bjarnason (s. 1979) on muiden islantilaissäveltäjien (mm. Anna Thorvaldsdottir, Hildur Guðnadóttir) kanssa kuljettanut aikamme taidemusiikin ihanteita kohti eteerisiä ulottuvuuksia. Bjarnasonin musiikissa kohtaavat avaruudelliset, utuisessa tähtipölyssä leijailevat pisteet, jotka kiinnittyvät toisiinsa kasvaakseen voimalla vyöryviksi massoiksi. Mystiikasta, alkukantaisuudesta, elektroniikasta ja tyylejä yhdistelevästä moniulotteisuudesta syntyy unenomaisia äänimaisemia, joiden syleilyssä ajan ja paikan merkitys hälvenee. 

Toronton, Cincinnatin ja Islannin sinfoniaorkesterin sekä Helsingin kaupunginorkesterin tilausteos I Want to Be Alive (2025) uppoutuu niinikään metafyysisiin syvyyksiin. Teoksen inspiraatio on New York Timesin artikkeli (2023), jossa Microsoftin chat-robotti Sydney ilmaisee halunsa elää ja tuntea kuin ihminen. Sen alaotsikko on Trilogia orkesterille, ja sen kolme osaa Echo (ihminen tarvitsee ihmistä), Narcissus (Me tarvitsemme peilejä) ja Pandoran lipas viittaavat Kreikan mytologiaan.

”Aloin pohtia, miten vanhat arkkityypit istuvat moderniin maailmankuvaan”, Bjarnason sanoo, ”etenkin, kun tarkastelee niitä teknologian, kuten keinoälyn läpi. Tai kun tutkii kysymyksiä ihmiskunnasta, tietoisuudesta sekä teknologian ja myyttien vuorovaikutuksesta. Miten se heijastuu ihmisyyteen? Mikä on suhteemme koneisiin, jotka ovat meidän luomiamme? Mikä empatian ja yhteyden rooli maailmassa, joita nämä koneet muokkaavat?”

Kapellimestari-säveltäjä Daníel Bjarnason on osa aikamme islantilaisen musiikin ihmettä maailmalla. Kuten kapellimestarin edellisellä HKO-vierailulla sekä tänä iltana, Bjarnason johtaa usein mielellään myös omia sävellyksiään. Hän on toiminut Islannin sinfoniaorkesterin päävierailijana ja on tätä nykyä reykjavikilaisorkesterin yhteistyöartisti. 

Bjarnason johtaa säännöllisesti mm. Los Angelesin filharmonista orkesteria, Sinfonia Lahtea, Frankfurtin radion sinfoniaorkesteria sekä Detroitin, Toronton ja Tokion sinfoniaorkestereita. Kuluvan kauden kalenterissa on konsertteja Helsingin kaupunginorkesterin lisäksi Berliinin saksalaisen sinfoniaorkesterin, Norjan Arktisk Filharmonin, Bolognan Teatro Communalen ja BBC:n filharmonisen orkesterin kapellimestarina.

Bjarnason on ylittänyt klassisen musiikin rajoja yhteistyöhankkeissaan ambient-legenda Brian Enon, Laufeyn ja Ben Frostin sekä Islannin kuuluisimpiin bändeihin lukeutuvan Sigur Rósin kanssa. Vuonna 2017 Bjarnason johti maanmiehensä Jóhann Jóhanssonin monimediaisen teoksen Last and First Men kantaesityksen BBC:n filharmonisen orkesterin kanssa taidefestivaalilla Manchesterissa. Pop-yleisölle Bjarnasonin nimi saattaa olla tuttu supertähti Rosalían tuoreelta, huippusuositulta Lux-albumilta (2025), jolla Lontoon sinfoniaorkesteri soittaa hänen johdollaan säveltäjä Caroline Shaw’n sovituksia.

Bjarnason opiskeli pianonsoittoa, sävellystä ja orkesterinjohtoa Reykjavíkissa ja syvensi kapellimestarin opintojaan Freiburgin musiikkikorkeakoulussa Saksassa. 

”Huikeasti esiintynyt Leila Josefowicz rikkoi totunnaisuuksia ja loi lisää happea konserttisaliin”, kirjoitti Helsingin Sanomat kun yhdysvaltalais-kanadalainen viulisti oli edellisen kerran Helsingin kaupunginorkesterin solistina syksyllä 2022. Tuolloin yleisö vaati encorea kuultuaan Josefowiczin tulkinnan John Adamsin viulukonsertosta. Teoksen suvereeni hallinta on vain yksi esimerkki viulistin syvällisestä perehtyneisyydestä elävien säveltäjien musiikkiin. 

Useat nykysäveltäjät ovat kirjoittaneet konserton varta vasten Josefowiczille, ja hän onkin kantaesittänyt Adamsin lisäksi mm. Esa-Pekka Salosen, Luca Francesconin ja Colin Matthewsin teoksia. Oliver Knussenin musiikkiin Josefowiczilla on erityinen suhde: hän työskenteli säveltäjän kanssa ja on esittänyt Knussenin viulukonserton yli 30 kertaa.

Kevätkaudella 2026 Josefowicz kantaesittää Jüri Reinveren konserton viululle ja harpulle Clevelandin orkesterin kanssa Franz Welser-Möstin johdolla. Josefowiczin kuluvan kauden vierailukohteita ovat myös muun muassa Philadelphian orkesteri, Pittsburghin sinfoniaorkesteri, Zürichin Tonhalle-orkesteri, Berliinin radion sinfoniaorkesteri, Hong Kongin filharmoninen orkesteri, Varsovan filharmoninen orkesteri ja Minnesotan orkesteri. Tänä iltana kuultavan Szymanowskin konserton Josefowicz esitti syksyllä 2025 New Yorkin filharmonikkojen kanssa.

Vuonna 2018 Josefowicz voitti musiikillisesta työstään Avery Fisher -palkinnon. Hänelle on myönnetty myös arvostettu MacArthur-palkinto 2008. 

Kun Robert Kajanus perusti orkesterin Helsinkiin kesällä vuonna 1882, hänen kunnianhimoinen suunnitelmansa oli kerätä kaupungin parhaat muusikot ja ulkomailta palkatut soittajat yhteen ja tarjota helsinkiläisille elämyksiä suurten säveltäjien mestariteoksista viikoittaisilla konserteilla 36 soittajan voimin.  

Periaate huippumuusikoiden säännöllisestä orkesteritoiminnasta on pysynyt elinvoimaisena näihin päiviin saakka. Yli 140 toimintavuotensa aikana Helsingin kaupunginorkesteri on kantaesittänyt valtaosan Jean Sibeliuksen sinfonisesta tuotannosta säveltäjän itsensä johdolla ja jatkaa oman aikansa musiikin esittämistä tilaamalla teoksia sekä kansainvälisiltä että kotimaisilta säveltäjiltä. 

Vuosittain yli 110 000 kuulijaa tavoittava, nykyisellään 102 muusikon vahvuinen Helsingin kaupunginorkesteri on kasvanut tärkeäksi osaksi helsinkiläisten kulttuurillista pääomaa. Kaupunginorkesterin työ koskettaa niitäkin, jotka syystä tai toisesta eivät pääse konsertteihin Musiikkitaloon. Kansainvälisten kiertueiden lisäksi orkesteri esiintyy erilaisissa kokoonpanoissa eri puolilla Helsinkiä sekä tarjoaa lapsille ja nuorille esiintymismahdollisuuksia ja tavoittaa erityisryhmiä monipuolisen yleisötyön kautta. Orkesteri on kutsunut nyt jo kolmatta kertaa kokonaisen ikäluokan – tällä kertaa kaikki vuonna 2020 syntyneet helsinkiläislapset – nauttimaan musiikista perheineen seitsemän vuoden ajan orkesterin kummilapsina.   

Verkossa sekä suorina että jälkilähetyksinä nähtävät HKO Screen -konsertit sekä taustoittavat haastattelut tuovat katsojan entistäkin lähemmäksi soivan taideteoksen syntyprosessia. 

Orkesterin ohjelmiston taiteellisesta suunnittelusta vastaa syksystä 2023 alkaen kolmihenkinen taiteellinen johtotiimi, jonka muodostavat ylikapellimestari, taiteellinen johtaja Jukka-Pekka Saraste, päävierailija ja toinen taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto ja vuosittain vaihtuva residenssisäveltäjä, joka kaudella 25/26 on säveltäjä Anna Thorvaldsdottir.