Ohjelma

Vuonna 1849 Richard Wagner (1813–1883) ajautui taitekohtaan. Yhtäältä hän oli joutunut maanpakoon taisteltuaan Dresdenin kansannousussa kapinallisten puolella. Toisaalta hän oli juuri saanut valmiiksi oopperan Lohengrin (1848): romanttisen numero-oopperan perinnettä jatkaneen teoksen, jonka tyyli hänen kohdallaan oli nyt tiensä päässä. Hän alkoi hahmotella täysin omalakista näyttämökokemusta, joka toisi runouden, teatteri- ja maalaustaiteen sekä musiikin yhdeksi, kaiken kattavaksi kokonaistaideteokseksi. Idea kristallisoitui vuonna 1874, kun neljän illan oopperatapaus Der Ring des Nibelungen kantaesitettiin Wagnerin varta vasten omille teoksilleen rakennuttamassa festivaalitalossa Bayreuthissa. 

Wagnerin kirjoittama libretto juontaa saksalaisesta epookista Nibelungein laulusta sekä muinaisskandinaavisesta Edda-runoudesta. Se kattaa kymmeniä hahmoja, sykkyräisiä sukulaisuus- ja rakkaussuhteita, monisyisiä juonikuvioita, myyttisiä olentoja ja jumalia, symboliikkaa, allegorioita. Äärimmäisen tiiviisti: Reininkullasta valmistettu sormus antaa omistajalleen rajattoman vallan, mutta sen takonut Alberich kiroaa sen. Jumalten hallitsija Wotan maksaa sormuksella jättiläisille, jotka rakensivat Valhallan. Siegfried onnistuu anastamaan sormuksen mutta joutuu petetyksi. Hänen rakastettunsa Brünnhilde ymmärtää, että vallanhimo on turmellut sekä jumalat että ihmiset. Hän palauttaa sormuksen Reinintyttärille ja sytyttää Valhallan tuleen noustessaan Siegfriedin seuraksi roviolle. Vanha maailmanjärjestys tuhoutuu, jotta uusi voi alkaa.

Tarinan seuraamista helpottaakseen Wagner kehitteli niin sanotun johtoaihetekniikan: tärkeimmät hahmot (kuten Siegfried ja Valkyyria), esineet (miekka, tuli tai sormus) ja muut elementit (rakkaus, kuolema, Rein-joki) esiintyvät aina tunnistettavan sävelkulun tai teeman säestyksellä. Taustalla lähes tauotta soivat, kymmenet johtoaiheet ovat kuin kaikkitietävä kertojanääni, joka sitoo juonen ja musiikin erottamattomasti yhteen. 

Wagner sävelsi vain yhden sinfonian, nopeasti konserttiohjelmista unohtuneen nuoruusvuosien Beethoven-pastissin. Kapellimestari Lorin Maazelin (1930–2014) kokoama Der Ring ohne Worte (1987) paikkailee puutetta orkesterisarjalla, joka tiivistää Wagnerin kypsää sävelkieltä edustavan oopperasaagan eli yli 15 tuntia soivaa musiikkia konserttikäyttöön. Koska teos syntyi äänilevy-yhtiö Telarcin tilauksesta, Maazelin oli pidettävä kokonaiskesto alle 75 minuutin, jotta se mahtuisi yhdelle CD:lle. Silti sarja onnistuu esittelemään Ringin tärkeimmät johtoaiheet ja kohtaukset alkuperäismusiikkiin kajoamatta. Vain muutama laulumelodia on siirtynyt puhaltimille.

Matka mahtisormuksen jäljillä alkaa Rein-joen syövereistä. Pintaa kohti virtaileva musiikki johdattelee Valhallaan, jumalten valtakuntaan, jossa kääpiöiden valtias Alberich taotuttaa sormuksen myrskyn ja salamoinnin saattelemana. Valtava lautastenisku käynnistää Valkyyria-oopperan tapahtumat: Siegmund ja Sieglinde, sisarukset, rakastuvat toisiinsa ja antautuvat intohimon vietäviksi. Rikoksensa huomattuaan he pakenevat isäänsä, Wotan-jumalaa. Valkyyrioiden ratsastus esittelee Brünnhilden. Tämä uhmaa Wotania puolustamalla Siegmundia. Wotan rankaisee Brünnhildeä alentamalla hänet ihmiseksi ja vaivuttamalla hänet ikiuneen tulikehän saartamaksi. Taika raukeaa vain, jos täysin peloton sankari tunkeutuu tulen läpi. 

Kolmas ooppera kertoo Siegfriedistä, jota hänen sijaisisänsä Mime kouluttaa pelottomaksi miekkailijaksi. Siegfried takoo miekkansa ja vetäytyy metsään, jossa hän kohtaa linnun. Tämä johdattaa hänet tulikehän saartamalle vuorenhuipulle. Kaadettuaan Fafnerin, sormusta vartioivan lohikäärmeen, Siegfried löytää Brünnhilden, suutelee tätä, ja pari saa toisensa ekstaattisten juhlafanfaarien saattelemana. 

Puolet teoksen kestosta lankeaa päätösoopperan Jumalten tuhon musiikille: Siegfried ja Brünnhilde heräävät aamuun ensimmäisestä yhteisestä yöstään, jossa rakkaus sai täyttymyksensä. Brünnhilde antaa Siegfriedille sormuksen uskollisuuden merkiksi, kun tämä lähtee uusiin seikkailuihin Rein-joelle. Gibischungien linnassa Siegfried kohtaa Hagenin, Alberichin pojan, joka ensin taikoo Siegfriedin unohtamaan Brünnhilden ja sitten murhauttaa hänet. Seuraa yksi Ringin upeimmista orkesterikohtauksista, Siegfriedin hautajaismarssi. Lopussa Brünnhilde ymmärtää koko petoksen, ratsastaa Siegfriedin seuraksi roviolle ja palauttaa sormuksen Reinintyttärille. Valhalla syttyy tuleen, jumalat tuhoutuvat ja vanha maailmanjärjestys niiden mukana. 

Itävaltalainen Hugo Wolf (1860–1903) kuuluu lied-musiikin mestareihin. Hän ehti säveltää melkein 300 yksinlaulua muun muassa Goethen, von Eichendorffin ja Möriken runoihin ennen kun syfilis tuhosi hänen mielenterveytensä. 38-vuotiaana hän meni vapaaehtoisesti mielisairaalaan, jossa kuoli viisi vuotta myöhemmin. 

Wolfin suuri idoli oli Wagner, jonka musiikkia hän kriitikkona puolusti fanaattisesti. Wagnerin innoittamana hän kehitti yksilöllisen sävelkielen, jonka leimallisia piirteitä ovat emotionaalinen intensiteetti ja aikaansa nähden modernistinen soinnutus. Wolfin unelma oli kirjoittaa wagneriaaninen ooppera, mutta Der Corregidor (1895) kaatuu surkeaan librettoon ja Manuel Venegas (1897) jäi keskeneräiseksi. 

Italialainen serenadi on yksi Wolfin harvoista soitinkappaleista. Se syntyi vain parissa päivässä keväällä 1887 jousikvartetille ja oli alun perin tarkoitettu kolmiosaisen sarjan osaksi. 1892 Wolf sovitti serenadin alttoviululle ja kamariorkesterille ja harkitsi samalla neliosaisen ”italialaisen sarjan” säveltämistä. Hanke jäi toteutumatta. Max Reger teki vuonna 1903 Wolfin partituuriin perustuvan version kamariorkesterille. Kappale on esimerkki siitä Wolfin puolesta, joka välttää wagneriaanista pauhua ja retoriikkaa. Tämä on iloista, kepeän humoristista musiikkia. 

Felix Mendelssohn (1809–1847) oli taidemusiikin sunnuntailapsi. Hän syntyi pankkiiriperheeseen, jossa hänen lahjakkuutensa nähtiin varhain ja sen sallittiin kukoistaa. Hän liikkui jo lapsena kulttuuripiireissä ja osasi verkostoitua sekä teki loistavan uran säveltäjänä, pianistina ja kapellimestarina. Mutta menestystarinalla oli varjopuolensa. Mendelssohn alkoi kärsiä pahenevasta itsekritiikistä ja ajautui perfektionistiksi. Hän koki tehneensä parhaat sävellyksensä teinivuosinaan. Lopulta hän oli niin epävarma osaamisestaan, että alkoi pantata partituurejaan.

Eräs pihdatuksi joutuneista teoksista on Lontoon filharmonisen seuran tilauksesta syntynyt sinfonia A-duurissa. Kantaesitys Lontoossa keväällä 1833 oli menestys, mutta Mendelssohn ei ollut tyytyväinen ja teki partituurista uuden version. Sekään ei hänelle kelvannut, ja teos painettiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Sinfonia on saanut järjestysnumeron neljä, vaikka se kronologisesti on Mendelssohnin kolmas.

Teoksen taustalla on Mendelssohnin matka Italiaan vuonna 1830: esimerkiksi toisen osan innoittajana on toiminut uskonnollinen kulkue Napolissa. Mendelssohnille sinfonian jatkuva suosio olisi ollut yllätys. Hän ei olisi arvannut yleisön ja muusikoiden rakastavan musiikin aurinkoisuutta ja soitinnuksen briljantteja tehoja. Sen sijaan hän olisi murehtinut jotakin omasta mielestään jähmeää äänenkuljetusta. Tällainen ihmelapsen kohtalo voi olla.

Pjotr Tšaikovskin (1840–1893) kamppailu seksuaalisen identiteetin kanssa kulminoitui vuonna 1878. Silloin hänen kulissiavioliittonsa nuoreen naisoppilaaseen kaatui ennen kuin se ehti kunnolla alkaa. Hän joutui myöntämään olevansa homoseksuaali, tosin vain itselleen, mutta pakeni silti varmuuden vuoksi skandaalia Sveitsiin ja Italiaan, jotta saisi säveltää rauhassa juoruilta ja vainoilta. Kriisi vapautti Tšaikovskin taiteellisesti aivan uudelle tasolle. Etenkin sinfonioihin ilmestynyt elämäkerrallisuus tarjosi musiikin kerronnalle syvemmän, dramaattisia käänteitä tarjoavan pohjavireen. 

Tšaikovskin kolme viimeistä sinfoniaa käsittelee kiellettyä, kohtalonomaista rakkautta, jota yksilön tahdonvoima ei kykene vastustamaan. Kuudes (1893) huipensi trilogian kouriintuntuvasti myös tosielämässä, sillä hän kuoli vain runsas viikko sinfonian kantaesityksen jälkeen. Arveltiin, että hänet olisi joko murhattu tai pakotettu itsemurhaan kostoksi paljastuneesta suhteestaan nuoreen sukulaispoikaan; todennäköisesti hän kuoli kuitenkin äkilliseen koleramyrkytykseen. Runsaat yhteensattumat ovat pitäneet huhut virkeinä näihin päiviin saakka.

Sinfonian lisänimi Pateettinen on Tšaikovskin veljen Modestin keksimä, ja harhaanjohtavasti käännetty. Venäjän kielessä pateettinen ei nimittäin tarkoita mahtipontista tai paatoksellista vaan pikemminkin tunteellista, intohimoista. Roihuavilla rakkauden tunnustuksilla alkava sinfonia päättyy pohjattomaan epätoivoon, kenties jopa kuolemaan.

Pjotr Tšaikovskin (1840–1893) kamppailu seksuaalisen identiteetin kanssa kulminoitui vuonna 1878. Silloin hänen kulissiavioliittonsa nuoreen naisoppilaaseen kaatui ennen kuin se ehti kunnolla alkaa. Hän joutui myöntämään olevansa homoseksuaali, tosin vain itselleen, mutta pakeni silti varmuuden vuoksi skandaalia Sveitsiin ja Italiaan, jotta saisi säveltää rauhassa juoruilta ja vainoilta. Kriisi vapautti Tšaikovskin taiteellisesti aivan uudelle tasolle. Etenkin sinfonioihin ilmestynyt elämäkerrallisuus tarjosi musiikin kerronnalle syvemmän, dramaattisia käänteitä tarjoavan pohjavireen. 

Tšaikovskin kolme viimeistä sinfoniaa käsittelee kiellettyä, kohtalonomaista rakkautta, jota yksilön tahdonvoima ei kykene vastustamaan. Kuudes (1893) huipensi trilogian kouriintuntuvasti myös tosielämässä, sillä hän kuoli vain runsas viikko sinfonian kantaesityksen jälkeen. Arveltiin, että hänet olisi joko murhattu tai pakotettu itsemurhaan kostoksi paljastuneesta suhteestaan nuoreen sukulaispoikaan; todennäköisesti hän kuoli kuitenkin äkilliseen koleramyrkytykseen. Runsaat yhteensattumat ovat pitäneet huhut virkeinä näihin päiviin saakka.

Sinfonian lisänimi Pateettinen on Tšaikovskin veljen Modestin keksimä, ja harhaanjohtavasti käännetty. Venäjän kielessä pateettinen ei nimittäin tarkoita mahtipontista tai paatoksellista vaan pikemminkin tunteellista, intohimoista. Roihuavilla rakkauden tunnustuksilla alkava sinfonia päättyy pohjattomaan epätoivoon, kenties jopa kuolemaan.

Susanna Mälkki (s. 1969) on erittäin toivottu vieras huipputason sinfoniaorkestereissa ja oopperataloissa ympäri maailmaa. Hän on johtanut uransa aikana muun muassa Clevelandin orkesteria, New Yorkin filharmonikkoja, Chicagon ja Bostonin sinfoniaorkesteria, Lontoon sinfoniaorkesteria, Baijerin radion sinfoniaorkesteria sekä Berliinin filharmonikkoja.

Mälkki toimi HKO:n ylikapellimestarina vuosina 2016–2023 ja kehitti osaltaan orkesterin sointia, ohjelmistoprofiilia ja tunnettuutta. HKO teki Mälkin kaudella kansainvälisesti merkittäviä sävellystilauksia ja ulkomaanvierailuja. Vuosina 2017–2022 Mälkki oli Los Angelesin filharmonikkojen päävierailija. Pierre Boulezin kutsusta Mälkki hoiti musiikillisen johtajan tointa Pariisin Ensemble intercontemporainissa vuosina 2006–2013.

Kuluvalla kaudella Mälkki johtaa muun muassa Bartókia Los Angelesissa ja Mahlerin toisen sinfonian Berliinin saksalaisen sinfoniaorkesterin kapellimestarina. Oopperapuolella luvassa on Lentävä hollantilainen Hollannin kansallisoopperassa, Willhelm Tell Hampurin valtionoopperassa sekä Lohengrin Berliinin Saksalaisessa oopperassa. 

Tunnustuksena merkittävästä panoksestaan oopperataiteeseen Mälkki sai vuonna 2011 Suomen Leijona-ritarikunnan Pro Finlandia -mitalin. Hänelle on myönnetty Ranskan Ordre des Arts et des Lettres -ritarikunnan upseerin ja komentajan arvonimet, ja tammikuussa 2016 hänet nimitettiin Ranskan Légion d’honneur -ritarikunnan ritariksi. Marraskuussa 2017 Mälkille myönnettiin Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto. Vuonna 2024 hänestä tuli Taideyliopiston kunniatohtori, ja hän aloitti viime vuonna työskentelyn Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon professorina.

Suomalaistenori Tuomas Katajala (s. 1975) on uransa aikana esittänyt lukuisia teoksia oratorioista orkesteriteoksiin ja yksinlaulua barokista nykymusiikkiin. Hän on Pohjoismaiden maineikkaimpia ja monipuolisimpia tenoreita.

Syksyllä 2025 Katajala lauloi Mahlerin Tuhannen sinfonian solistina Latvian kansallisoopperassa Riiassa Tarmo Peltokosken johdolla. Hän esiintyi myös Kölnin oopperassa Wagnerin Reininkullan Frohin roolissa Marc Albrechtin johdolla ja lauloi Mahlerin Maan laulun esityksessätenorisolistina Palermon Teatro Politeama Garibaldissa.

Mahlerin kahdeksannen parissa ja Tarmo Peltokosken kanssa Katajala työskentelee jälleen kuluvalla konserttikaudella Hong Kongin filharmonisen orkesterin solistina. Muihin Katajalan tämän kauden vierailuihin lukeutuvat Beethovenin 9. sinfonia kera Turun filharmonisen orkesterin ja John Storgårdsin, Bachin Jouluoratorio Cantores Minoreksen solistina sekä Szymanowskin Kuningas Roger -ooppera Radion sinfoniaorkesterin kanssa.

Katajala opiskeli Sibelius-Akatemiassa ja jatkoi opintojaan Udo Reinemannin kansainvälisellä lied-mestarikurssilla Amsterdamin konservatoriossa sekä Pesarossa Alberto Zeddan Accademia Rossinianassa. Hän voitti ensimmäisen palkinnon Rooman Musica Sacra -laulukilpailussa 2004 ja toisen palkinnon Gösta Windbergh -kilpailussa. Suomen Kansallisoopperan laulajakaartiin Katajala kuului vuosina 2009–2014. 

Periaate huippumuusikoiden säännöllisestä orkesteritoiminnasta on pysynyt elinvoimaisena näihin päiviin saakka. Yli 140 toimintavuotensa aikana Helsingin kaupunginorkesteri on kantaesittänyt valtaosan Jean Sibeliuksen sinfonisesta tuotannosta säveltäjän itsensä johdolla ja jatkaa oman aikansa musiikin esittämistä tilaamalla teoksia sekä kansainvälisiltä että kotimaisilta säveltäjiltä. 

Vuosittain yli 100 000 kuulijaa tavoittava, nykyisellään 102 muusikon vahvuinen Helsingin kaupunginorkesteri on kasvanut tärkeäksi osaksi helsinkiläisten kulttuurillista pääomaa. Kaupunginorkesterin työ koskettaa niitäkin, jotka syystä tai toisesta eivät pääse konsertteihin Musiikkitaloon. Orkesteri esiintyy erilaisissa kokoonpanoissa eri puolilla Helsinkiä sekä tarjoaa lapsille ja nuorille esiintymismahdollisuuksia ja tavoittaa erityisryhmiä monipuolisen yleisötyön kautta. Orkesterin vuonna 2000 käynnistämä kummilapsitoiminta on laajentunut koko Helsingin laajuiseksi Kulttuurin kummilapset -toiminnaksi.

Helsingin lisäksi orkesteri tavoittaa monipuolisesti myös kansainvälisiä yleisöjä konsertoimalla ulkomailla ja levyttämällä aktiivisesti. Verkossa sekä suorina että jälkilähetyksinä nähtävät HKO Screen -konsertit sekä taustoittavat haastattelut tuovat katsojat ympäri maailman lähemmäs soivan taideteoksen syntyprosessia.

Orkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana on toiminut vuodesta 2023 alkaen Jukka-Pekka Saraste. Kausilla 2026–2028 päävierailijan paikan täyttää orkesteri itse ilman kapellimestaria soitettavilla konserteilla, joiden ohjelmistosta vastaavat muusikot itse.